Omaishoitajan vapaa

 

Omaishoitosopimuksen tehneellä hoitajalla on oikeus pitää vähintään kaksi vuorokautta vapaata kalenterikuukautta kohti. Mikäli hoitaja on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai päivittäin jatkuvasti, on hänellä oikeus vähintään kolmeen vapaapäivään kuukaudessa.

Omaishoitaja voi pitää vapaapäivänsä kuukausittain tai kerätä niitä pidemmäksi jaksoksi. Kunta ja omaishoitaja voivat myös sopia vapaiden pitämisestä useampina alle vuorokauden mittaisina jaksoina. Kunnan tulee huolehtia omaishoidossa olevan henkilön hoidon tarkoituksenmukaisesta järjestämisestä hoitajan vapaan aikana.

Omaishoitajan vapaan aikana tulee kunnan huolehtia hoidettavan henkilön hoidon järjestämisestä. Järjestelyt omaishoitajan vapaan mahdollistamiseksi suunnitellaan yksilöllisesti.  Hoito voidaan järjestää laitoshoitona tai antamalla palveluseteleitä, joilla tilapäinen hoito voidaan hankkia esimerkiksi hankkimalla palveluita kotiin. Sijaishoito voidaan järjestää myös niin, että kunta tekee toimeksiantosopimuksen sijaishoitajan kanssa, joka vastaa hoidosta omaishoitajan vapaan aikana.

Omaishoitajan lakisääteisen vapaan ajaksi järjestettävistä palveluista voidaan periä asiakasmaksulaissa määritelty summa.